Satakunnalle tärkeät asiat ja satakuntalaisuus nousivat vahvasti esiin niin tiukoissa asiakeskusteluissa kuin kevyemmällä viihdepuolellakin, kun OAJ:n valtuusto kokoontui Akavatalon Valopihalle kolmepäiväiseen syyskokoukseen 16.11. – 18.11.2022.
Uhka Rauman OKL:n luokanopettajakoulutuksen siirrosta ja käsityökasvatuksen lakkauttamisesta on pelästyttänyt ja puhuttanut vahvasti sekä omassa maakunnassamme että OAJ:n toimijoiden keskuudessa. Jo ennen valtuuston kokousta OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto ja SOOL:in puheenjohtaja Hanna Rahkonen julkaisivat tiedotteen, jossa tuomittiin Turun yliopiston suunnitelmat jyrkästi. Kokouksessa Rauman OKL:n koulutusohjelmien jatkumisen puolesta ottivat kantaa muun muassa valtiovallan tervehdyksen tuonut valtiovarainministeri Annika Saarikko sekä Kainuun alueyhdistyspuheenvuoron pitänyt Marika Pylkkänen, joka muisteli Kajaanin toimipisteen lakkauttamisen aiheuttamaa iskua ja kertoi, miten sijaisopettajaa etsitään nykyään pahimmillaan Facebookin Roskalava-Kainuu -ryhmästä.
Myös oma alueyhdistyspuheenvuoromme, jonka esitti ansiokkaasti Rauman paikallisyhdistyksen puheenjohtajanakin toimiva Minna Salminen, käsitteli luonnollisesti tätä teemaa. Toimme esiin muun muassa sen, kuinka alhainen koulutustaso maakunnassamme on verrattuna muihin maakuntiin ja tulevaisuuden tavoitteisiin, sekä huolen kelpoisten opettajien saatavuudesta. Todennettua on, että Turun yksikössä opiskelleet luokanopettajat sijoittuvat pitkälti Varsinais-Suomeen, kun taas Raumalta valmistuneet antavat osaamisensa käyttöön pääosin Varsinais-Suomen ja Uudenmaan ulkopuolisilla alueilla, epäilemättä erityisesti Satakunnassa. Omissakin työkavereissani on vain kourallinen muualta kuin Rauman OKL:stä valmistuneita. Käsityökasvatuksen merkitys puolestaan on tunnistettu ja tunnustettu ympäröivässä yhteiskunnassa niin vahvasti, että Teollisuusliittokin astui esiin puolustamaan Rauman koulutusohjelmaa.
Valtuuston asialistalla oli tällä kertaa muun muassa järjestön vuosien 2023-24 toimintasuunnitelman sekä ensi vuoden talousarvion hyväksyminen. Valtuusto sai myös selvityksen viime kaudella pitkästi työstetystä ammattijärjestötoiminnan uudistamisprojektista ja opiskelijaedustuksen mahdollisuuksista OAJ:n hallinnossa. Valtuusto päätti nyt, että opiskelijoiden äänivaltaista edustusta OAJ:n valtuustossa ja hallituksessa tullaan käsittelemään uudelleen kevätvaltuustossa 2023.
Mielenkiintoisin ja monipuolisin asiakohta valtuuston esityslistalla on perinteisesti ajankohtaiset edunvalvonta- ja järjestöasiat, jossa valtuutetuilla on mahdollisuus nostaa esiin tärkeäksi kokemiaan opetusalan asioita. Aiheiden skaala on hyvin laaja; vain taivas ja kolmeen minuuttiin asti tikittävä kello ovat rajana. Tässä asiakohdassa tehdään myös usein paljon ponsiesityksiä, jotka ovat toivomusehdotuksia hallitukselle. Ponsia käsitellään kokouksen aikana valiokunnissa ja hallituksessa, ja lopulta ne tuodaan uudestaan isoon saliin. Tällä kertaa kokouksen toisen päivän yleiskeskusteluissa pidettiin yli 70 puheenvuoroa ja tehtiin yli 30 ponsiesitystä.
Satakuntalaisista valtuutetuista Jaana Antila vaati ponnessaan OAJ:ltä vahvaa vaikuttamista toisen asteen ammatillisen koulutuksen lainsäädännön täsmentämiseen erityisen tuen, vaativan erityisen tuen, osa-aikaisen erityisopetuksen, tukiopetuksen ja opettajien kelpoisuuden osalta. Kimmo Liljeroos nosti puheenvuorossaan esiin Koski-tietokannan aiheuttamat lisätyöt ja sen, ettei niitä korvata tuntiopettajille. Minna Salminen puolestaan käsitteli puheessaan varhaiskasvatuksen erityisopettajan työtehtäviä sekä lapsen saamaa tukea varhaiskasvatuksessa ja erityisopetuksessa.
Torstain valtuustoillallisella Satakunnan valtuutettujen kuuden hengen teatteriryhmä valisti valtuustokollegoitaan 20 minuutin spektaakkelilla siitä, millaisia tietoja ja taitoja ensi kesän Suomi-Areenasta selviytymiseen vaaditaan ja millainen oikein onkaan turvavälien ja letkeän vieraanvaraisuuden luvattu maakunta, Satakunta.
Nyt keskeiset valtakunnalliset OAJ-vaikuttajat tietävät muun muassa, miten heidän kuuluu reagoida, jos heitä tervehditään lausahduksella eläks sääki viäl? tai heidän suoritustaan kehutaan sanomalla, että se ei ollu paskempi. Lisäksi he ymmärtävät, miten toimimalla voi voittaa paikallisten luottamuksen, kun ovessa lukee vedä. Kyllä, se kuuluu työntää auki. Myös Porisuhdeneuvoja tuli viimeistään nyt kaikille tutuksi. Mikäli yksikään Satakunnan ulkopuolinen OAJ-läinen ei ensi kesänä ilmesty Suomi-Areenaan, jäljet saattavat johtaa syysvaltuustoon. Alkää sit olko siit moineskaa.
Tuomas Koivisto
Satakuntalainen OAJ:n valtuuston jäsen